lauantai 26. tammikuuta 2013

Täyenkuunaikkaan

Nyt on kuu suurimmillaan ja on valossaa yölläkin ja jahtihommia voi harrastaa kellon ympäri.Metästyskausi alakkaa silti olleen loppusuoralla, kaurriin pyyntiin tullee tauko ja jäniksenpyyntiä on vielä kuukkausi jälellä.Kuutamossa jahtaaminen on mielenkiintoista, on hiljaista ja kaikkiin ääniin säpsähtää, jännitys on käsin kosketeltavaa, näin kertovat jotka sitä harrastaa. Tässä ehkä olis elämysmatkailuun uusi ulottuvuus, mmmmm

lauantai 19. tammikuuta 2013

Rusakko jahti kiivaimmillaan

Nyt on otollinen hetki pyytää rusakoita ja niitä kyllä piissaa.Heiniä tai lehtikerppuja johonki otollisseen paikkaan ja ei muutaku kyttäämään.Aamu ja iltahämärät parraita kyttäys aikoja. Jouni kävi eilissäiltaa istumassa kuusessa nelisen tuntia.Liikettä oli ollu melekkeimpä koko ajan,oli ollu oravaa samassa puussa ja jäniksiä ja rusakoita loikkinu tuon tuosta.Viimmen oli kaks rusakkua loikkinu hollille ja ei muutaku nuolta kylykkeen, toinen niistä kuvassa, pienenmpi ei ollu jääny ootteleen vaan oli  päässy ehyin nahoin jatkaan sukua.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Pimmeetä hommaa

Eipä alakanu pollömmin tämä vuosi,ku saattiin kaks supia pesästä mimmin avustuksella,  Pentin toimiessa kaivurina.Eka supi kuvassa,toisen pyynti kesti vielä tovin, ku jouvuttiin tekeen vielä yks reikä.Oli vaan iltapimiä, joutu lamppujen valossa touhuileen,mutta kuitenki.

tiistai 1. tammikuuta 2013

Vuosi 2012


Vuosi on vaihtunu ja on aika ynnätä mitä jäi mieleen vuojesta.Lintupoikkuuvet onnistu hyvin ja metästyksen jäläkkeen niitä näkkyy jääneen vielä ensvuojellekkin.Suur- ja pienpevot on lissääntyny myös , ikävä kyllä.Sujet söi ja ajo hirvet meijän alueelta yhettömmiin.Yheksän metästyskoiraa joutu susien suuhun, mikä harmittaa vietävästi. Kahen sujen pyyntilupa käytettiin, mutta ei sinne isoa lovia tullu, metät pursuaa petoja.Kettuja myös näkkyy olevan ja supia,jospa talaven aikkaan niistä jokunen jottuu taanalle.Iliveksiä on kans riittämmiin, yhen lupa on yhistyksen alueelle, mutta yhtä tyhyjän kans.Toivottaan että ens syksynä hirviasiat ois paremmin ja jahtia voitas jatkaa normaalisti ja saalistakin saatas.